Myrsky sormustimessa.

Suomalainen poliittinen diskurssi tarjoaa kyllä nykypäivänä paljon - sanoisin jopa ikävystyttävän paljon - ruodittavaa. Viimeisimmän myrskyn vesilasissa on nostattanut per- looks. Kyseessä on siis tumblr-kuvagalleria jossa on perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaiden kuvia, ilman ainoatakaan kommenttia tai sanallista vihjettä siitä, miten kuvia pitäisi tulkita. Ainoastaan sivuston nimi kertoo, tai oikeastaan vain vihjaa, että kyse on perussuomalaisista.

Itse löysin sivuston ensimmäistä kertaa vasta tänä aamuna, kun bussimatkalla luin twitteriä. Arman Alizad, jonka twitteriä seuraan lähinnä vitsien vuoksi, twiittasi linkin, kera tekstin "Terveisiä geenialtaan matalasta päästä". Alizad ja muutkin seuraamani kommentaattorit pyrkivät usein huumoriin, joka liikkuu korrektin ja epäkorrektin rajamailla. Persujen pilkkaaminen on siellä korrektimmalla puolella, tietenkin, mutta ulkonäölle irvimistä voi pitää huonona käytöksenä.

En kuitenkaan tahdo tässä kirjoituksessani ottaa niinkään kantaa siihen, onko ulkonäöllä irvaileminen kohtuullista politiikassa. Ei se nyt ainakaan hyvätapaista ole. Mutta jos puhtaasti katsotaan linkkiä ja kuvia, nämä ovat siis perussuomalaisten ehdokkaiden ehdokasasettelussa käyttämiä kuvia. Siis kuvia, jotka ehdokkaat ovat itse hyväksyneet julkisiksi, jos oikein olen ymmärtänyt. Tällainen blankoviesti antaakin oivallisen mahdollisuuden projektioon, koska "viesti", siis tällaisen kuvakavalkaadin merkitys, syntyy puhtaasti lukijassa ja siinä, miten viestiin törmää. Voidaan siis todeta, että vasta kehystäminen, konteksti, ulkopuolinen kommentointi ja katsojan tai lukija projektio synnyttävät näihin kuviin sisältyvän todellisen viestin. Ellei linkkiä olisi evästetty ivallisella tekstillä, en olisi kokenut kyseistä kuvasarjaa minään pilkkasivustona.

Vaan miten asiasisältö eli ihmisten projektiot asiasta sitten muotoutui netissä?

Ensinnäkin Vihreiden reaktioita. Otto Lehto Helsingin vihreistä mainitsi tekstin olevan  "ilkeämielistä koulupoikahuumoria", Vihreiden puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja Erkki Perälä kirjoitti riipaisevan "ecce homo"- tyyppisen nyyhkyvuodatuksen jossa kehotti suurisanaisesti ja maailmoja syleilevän humanismin hengessä "katsomaan ehdokkaita silmiin". Perälä toteaa: "Potretin voima on loputtomiin venytetyssä hetkessä, siinä, että voimme tuijottaa vierasta ihmistä niin läheltä ja niin kauan kuin haluamme, tuntematta intiimiä häpeää. Korniuden uhallakin haastan jokaisen katsomaan kutakin naureskelun kohdetta viiden sekunnin ajan silmiin, hassun kampauksen tai hatun taakse, ja pohtimaan, minkälainen ihminen sieltä katsoo takaisin."

Lisäksi varmaan oli koko joukko erilaisia tuomitsevia, kauhistelevia ja tuskailevia viestejä. Peruslähtökohta lienee suurimmassa osassa näistä se, että ei saa nauraa toisten vammalle, mitä voi pitää yleisestiottaen jonkinlaisena vihreiden maksiimina erilaisuutta kohdattaessa. Jokin mikä poikkeaa siitä mikä on kiiltävää, kaunista, hienosti paketoitua jne, on erilaisuutta, toiseutta joka pitää kohdata, ilman ivaa tai ainakin primitiivireaktiot, inho tai nauru, täydellisesti tukahduttaen. Kyse on korrektiudesta ja siitä, miten ollaan hyvä ihminen.

Tätä suhtautumistapaa leimaa teennäinen luontevuus - jos tällainen oksymoroni sallitaan. Kyse on hyve-etiikasta, samaan tapaan kuin bongorumpufestivaaleilla käymisessä, afrikkalaisessa tanssissa, eksoottisessa kasvisruoassa, suitsukkeiden polttamisessa jne. Tylsä, keskiluokkainen, tavanomainen, siisti, kiillotettu jne, on normi, jonka päälle voidaan liimata kiiltokuvamaista "erilaisuutta" jota sitten toteemin lailla suvaitaan. Ongelma tässä diskurssissa on, että vaikka se pyrkii tavoittamaan ja "kohtaamaan" suvaitsemisen kohteen, tämä suvaitsemisen kohde jää aina väkisin hyvin etäiseksi. Suvaitseva on tästä ainakin alkeellisella tavalla tietoinen, ja surumielinen, ja siitä tällainen ecce homo- suhde tulee. Kärsimys tai rujous, erilaisuus, mikä hyvänsä onkaan suvaitsemisen kohteena, on aina toinen, eikä suvaitsevainen koskaan pääse sitä todella kohtaamaan, yrityksistään huolimatta.   Hän yrittää, mutta yritys on tuomittu epäonnistumaan, koska jonkinlaisen perisynnin tapaan oman normaaliuden tahra ei lähde pesemällä. Suvaitsevainen voi vain tehdä katumusharjoituksia ja yrittää suvaita entistä vimmatummin, ja samalla ajaa suvaitsemisensa kohteen alati kauemmas ymmärryksen ja aidon kohtaamisen tavoittamattomiin. Voidaankin kysyä, onko sitä "aitoa kohtaamista" jota suvaitsevainen tavoittelee, lainkaan olemassa. Tavallaan suvaitsevaisen yritys on hieman säälittävä ja surumielinen. Se tulkitaan liian helposti ylimielisyydeksi tai elitismiksi, mutta sitä se ei mielestäni ole; suvaitsevainen todella yrittää ja haluaa ymmärtää ja tulla ymmärretyksi.

Suvaitsevaisen lukutavan ja tulkinnan lähtöoletus on myös ristiriitainen. Kuvissa näkyvä rujous on suvaitsemisen kohde. Sen voi nostaa toki keskiöön ja tuoda erilaisilla legitiimeillä tavoilla (kuten taiteilijat, sanoisin) huomion keskipisteeksi, kunhan ote on riittävän vakava. Perälän luenta ja vetoomus voisi monilta osin olla arvostelu esimerkiksi jonkun valokuvataiteilijan näyttelyssä kävijöille. Kuvamateriaali voidaan kehystää (ylemmän) keskiluokan pällisteltäväksi johonkin kliiniseen hiljaiseen tilaan, jossa tunnereaktiot on helppo tukahduttaa ja älyllistää "kohtaaminen". Kuvissa voisi vallan hyvin olla vammaisia lapsia tai mielisairaita kehitysmaista; peräänkuulutettu suhde kuviin on sama.

Perussuomalaisten omissa reaktioissa oli ehkä hieman enemmän nyansseja. Ruohonen-Lerner esimerkiksi Aamulehden mukaan suhtautuu asiaan olankohautuksella. Kuvathan ovat vain kuvia. "Mielestäni sivustolla oli valokuvia tavallisista ihmisistä, joten pikaisen vilkaisun perusteella en näe mitään erikoista tai loukkaavaa niissä". Tätä voi pitää neutraalina lukutapana, jossa kieltäydytään näkemästä asiassa mitään ihmeellistä. Ruohonen-Lernerin lukutavassa - jota nyt joudun niin monen käden kautta tulkitsemaan, että tämä menee villiksi spekulaatioksi - on kyllä ripaus suvaitsevaisuutta, mutta kuvissa on kyse hänen "omistaan". Olisikin ollut aikamoinen moka, jos eduskuntaryhmän puheenjohtaja olisi alistunut luentaan jossa julkiset, ehdokkaiden itse hyväksymät kuvat, koottuna yhteen, olisi nähty jo sinällään pilkkana, ivana, tai muuten negatiivisesti. Sanoisin, että tämä reaktio oli ehdottomasti tyylikkäin näkemäni.

Tyystin toisenlaisen perussuomalaisnäkökulman - näennäisestä sitoutumattomuudestaan huolimatta - tarjosi taannoisen "hihamerkkikohun" alkulähteenä toiminut Helena Eronen. Hänen luentansa tekstistä on sisäisesti täysin ristiriitainen. En tarkoita tällä sitä, että teksti olisi loogisesti ristiriitainen, vaan ristiriidat "neutraaliuden" eli kanonisen luennan, ja sisäryhmälojaliteettien välillä repivät tekstiä. Yhtäältä korostuksena on kanoninen ja itsestäänselvänä otettu luenta, jonka mukaan sivusto on nimenomaan pilkkaa an sich. Perustelua tai yritystä kehystää kuvia eri tavalla tämä luenta ei tunnu vaativan, vaan kokoelma itsessään on vastenmielinen. Karmivan pinnallisuuden paljastaa se, että sivusto on olemassa, ei suinkaan lukijan oma kokemus sivustolla olevista kuvista rumina; sensijaan että rumuus joka kuvissa on, herättäisi Erosen itsereflektion ja synnyttäisi jonkinlaisen problematisoinnin tai uudelleentulkinnan tarpeen, se herättää raivon. Raivon perusteena on, että kuvien joukossa on joku jonka ehdokkuus on kirjoittajan mieleen. "Hän on hieno persoona, oikeudenmukainen, välittävä ja älykäs, kova tekemään töitä ja mielipiteissään rehellinen ja suoraselkäinen", kuten Eronen kuvailee.

Koomisinta on kuitenkin näiden lukemistapojen uudelleenluenta, kuten esimerkiksi Reijo Tossavaisen kytkin luistaen kirjoitettu teksti. Tossavaisen kohteena ei ole edes sivusto - miksi olisikaan, nehän ovat vain kuvia - vaan Perälän nyyhkyluennan uudelleentulkinta. Tossavaisen luennan ongelmana on selvästi sen motiivin läpinäkyvyys. Kun Eronen aikanaan kirjoitti tekstin josta sittemmin syntyi "hihamerkkikohu", Tossavainen nyt selvästi yrittää nostaa hieman toisenlaista kohua, tällä kertaa sivuuttamalla Perälän nyyhkyhumanistisen otteen. Tässä lähestymistavassa on tietenkin se valtaisa ongelma, että tällainen luenta on itsessään tehtävä performatiivisesti, siis kuorrutettava ylisanoilla ja oikeutettava peräänantamattomalla typeryydellä. Aivan kuten hihamerkkikohukin.

Samaan luentaskeemaan tarrautui kyynisyydessään Vesa Hack. Pidin Hackin exit:iä Vihreistä aikanaan sympaattisena, koska pystyin samastumaan hänen kokemukseensa Vihreiden ideologisesta pakkopaidasta. Siksi olen hieman yllättynyt kyynisesta opportunismista, jota kirjoitus osoittaa. Tossavaisen luennan voi vielä uskottavasti laittaa  - jos kohta aivan varma en siitä voi olla - yksinkertaisen "maalaisuuden" tai maanläheisen luentaskeeman ja tietynlaisen vanhan kansan lukutaidottomuuden piikkiin. Hackin luentaa ei oikein voi. Toki hänkin antaa Perälän tekstille tietyn krediitin, ja kuten minä yllä, lukee sen hyvän ihmisen tekstinä, mutta väittää silti että tekstissä esiintyvä karakterisointi "He ovat rokonarpisia, lihavia, kierosilmäisiä, isonenäisiä" pyritään tuomaan keskusteluun faktana tai suorana mielipiteenilmaisuna.

En ehtinyt lukemaan J-P. Roosin kirjoitusta asiasta, mikä on ehkä hyvä. Käsitykseni mukaan siinä oli paitsi otettu kanoninen "rumia ovat"- luenta, myös jonkinlainen ulkonäkömoralistinen tai peräti fysiognominen lähestymistapa. En voi kommentoida tätä kun en tiedä. Mutta yleisestiottaen ivallisen luennan ongelmana on sen suoraviivaisuus ja helppous. Se on myös kaikkein vähiten tyylikäs. Tällä kertaa diskurssianalyysini perusteella julistan voittajaksi Ruohonen-Lernerin ja häviäjiksi Hackin ja J-P. Roosin. Vihreät menettävät vähän asemiaan nyyhkivän ja ennalta-arvattavan tulkintansa vuoksi.

EDIT: Viherviha joka puoluekentän joka laidalla on noussut tästäkin false-flagista, on kyllä hupaisaa luettavaa. Herra Tossavainen onnistuu jo unohtamaan senkin että Roos on vasemmistoliiton ehdokas, ja Juha Levo myös liittää Roosin sumeilematta juuri Vihreisiin. Kumpikin lisäksi kirjoittaa ikäänkuin annettuna tosiasiana, että per-looks on nimenomaan Vihreiden käsialaa.  Putkonen tosin ehti ensin jo syyttää Demareita. Persuleirissä Timo Soini onneksi jatkoi tyylikästä linjaa.

META: Suomalaisen poliittisen diskurssin yksi mielenkiintoinen linja on vihreisiin kohdistuva viha ja vimma. En ole oikein koskaan päässyt sisään tähän ilmiöön. Siis, olen toki kovasti aikanaan pettynyt Vihreisiin puolueena, ja pidän merkittävää osaa heidän poliittisista linjauksistaan joko turhina tai hölmöinä, mutta samanlaista hölmöyttä ja älyttömyyksiä on monissa muissa puolueissa. Ilmiö johon viittaan on se, että negatiivinen politiikka nähdään yleensä oletusarvoisesti Vihreiden tuotoksena. Näihin kuuluvat esimerkiksi muutaman vuoden takainen ns. paskalaki, jolla ei ollut mitään tekemistä Vihreiden kanssa. Per-looks sivuston kohdalla ei ole mitään evidenssiä siitä, että tekijät liittyisivät vihreisiin. Samaan aikaan kun persut ovat butt-hurt joka ikisestä poikkipuolisesta sanasta, tämä ilmiö taas tuntuu olevan täysin merkityksetön suurelle osalle keskustelun osapuolista. En voi olla ajattelematta, että pettymykseni Vihreisiin, ja käsitykseni siitä, että he ovat tunareita, on ehkä siinä mielessä virhearvio, että melkein kaikki muut tuntuvat olevan vielä pahempia aivovammailijoita....